torstai 29. toukokuuta 2014

Sisustusinhokit TOP-3

Tosi usein törmään sisustuskohteissa samoihin ongelmiin, joista halutaan päästä eroon. Valoisa ja vaalea koti on monen toivelistalla, ja tummuneet puupinnat ei vaan miellytä. Näin mutu-tuntumalla voisin laittaa kolmen kärkeen sisustusinhokkeina puun väriset mäntyportaat, tummuneet puun väriset paneelikatot ja kirsikka tai pyökki-keittiöt, joissa usein rungot ja avohyllyt on tummat ja ovet esim. vaniljan sävyiset.
Näille kaikille on onneksi jotain tehtävissä, maalilla saa yllättävän paljon aikaiseksi.

Tämän hetkisessä remonttikohteessa ollaan juuri mäntyportaiden kimpussa. 
Suunnitteluapua kaivattiin portaiden ja seinän sävyn määrittelyyn sekä väliovien ja valaisinten valintaan, jotka myös vaihdetaan. Varsinaisesti ei siis sisusteta, mutta muutos eteisaulan ilmeessä on huomattava, kun portaat tulee valkoiseksi, väliovet uudistuu ja valaistus saadaan tehokkaammaksi.

Portaiden maalauksessa on aika iso työ, itsekin sen pystyy tekemään jos aikaa ja viitseliäisyyttä riittää. Ensin pinnat pestään maalipesulla ja hiotaan kevyesti, askelmat hiotaan kunnolla puhtaaksi. Sitten kaikki osat pohjamaalataan tartuntamaalilla ( esim. Otex), jonka jälkeen päästään pintamaalaukseen.
Tässä kohteessa maaliksi valittiin kaiteisiin ja reisipuihin Tikkurilan Empire, sävyksi F497, askelmat maalataan samalla sävyllä mutta Betolux Akvalla. Empire peittää hyvin ja levittyy kauniisti, sitä tarvittiin 3 kerrosta jotta lopputulos on hyvä.
Askelmat maalataan Betoluxilla, joka perinteisesti on hyvä maali myös lautalattiohin. Vesiohenteinen Akva kuivuu nopeasti ja on uudelleenmaalattavissa parissa tunnissa ja käyttökuiva seuraavana päivänä. Betoluxia täytyy laittaa 3-4 kerrosta jotta saadaan kunnon peittävyys. 
Askelmat voi jättää myös puun väriseksi tai maalata eri sävyllä, työn kannalta helpoin on, kun kaikki osat on samaa sävyä.

Aika homma siis portaiden maalauksessa on, mutta sanoisin että on vaivan väärti ehdottomasti.
Kohde on työn alla parhaillaan, kuvia on vasta välivaiheista, joten laitan kuvat valmiista portaista myöhemmin.
Lähtötilanne.
Käsijohteet on jo irrotettu maalausta varten


Askelmat vielä odottaa maalipintaa

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Rakennushaaveita

Vaikka talo on valmis, niin eihän se suunnittelijan mieli koskaan lepää. Olen vuosikaudet haaveillut kesähuoneesta tai huvimajasta. Sellainen jossa voisi vapaa-aikoina loikoilla sisustuslehtiä lukemassa, kesällä se toimisi myös lämpimänä kasvihuoneena yrteille ja talvella majan voisi somistaa joulutunnelmaan. Juuri sellainen idylli siis joita aina lehdissä esitellään =)
Vanhoista ruutuikkunoista tehdyt romanttiset huvimajat on ihania, mutta ehkä tyyliltään hieman vääränlaisia meidän modernin talon pihalle. Tavoite olisi kuitenkin löytää sopivat kierrätysikkunat ja piirtää rakennus sitten niiden mukaan.
Valmiita sopivia mallejakin löytyy, mutta minusta juuri tässä asiassa kierrätys ja uusiokäyttö on SE juttu. Isäntä jo näytti vihreää valoa tälle haavelle, joten nyt on hyvä aika miettiä mallia ja metsästää ikkunoita.
Jos asuisimme rannalla, tämä olis ihan unelma !

Tämä malli aika lähellä sitä mitä haetaan

Eikä uima-allaskaan hullumpi olis ;-)

variaatio edellisistä