Olen toiminut viime vuodet kotikonttorista käsin ja ollut toimivaan ratkaisuun ihan tyytyväinen. Aina välillä silti on käynyt mielessä, että olisi niin kiva kun olisi myymälä.. Varsinkin aina messuilla kiertäessä kun vastaan tulee kaikkia ihanuuksia mitä myymälässä voisi myydä. Niinpä en hirveän pitkään miettinyt kun sopiva liiketila osui kohdalle. Ja onhan se ihan hölmöä, että ihania kankaita on kertynyt yli 10 tankometriä ja kankaita pääsi katsomaan vain "harvat ja valitut" .
Nyt voin siis iloisena ilmoittaa, että Roomalla on ihan oikea myymälä, jossa kankaat ja tapetit ovat esillä ja valmiina hypisteltäviksi.
Liiketila sijaitsee Iskun kiinteistössä katutasossa os. Satakunnantie 162, Turku.
Olemme avoinna ma-ke 12-18, la 11-15 sekä sopimuksen mukaan muina aikoina.
Rooman palvelut säilyy samana kuin ennenkin, eli sisustussuunnittelu, remontti-
ja asennuspalvelut toimii kuten ennenkin. Myymälä keskittyy ennenkaikkea pehmeään sisustukseen, eli kodintekstiileihin. Kangasvalikoima on todella laaja,
kangastilaukset hoituvat useimmilta toimittajilta viikossa, joten itse ompelevienkin kannattaa poiketa tutustumaan. Ja mikä ei itseltä onnistu, onnistuu kyllä taitavilta ompelijoiltamme.
Mattoihin on löytynyt kivoja uutuuksia mm. syksyn Habitaresta, näistäkin mallit
myymälässä piakkoin. Matoissa IN on erityisesti Vintage-henki ja kierrätysmatskut.
Sisustuskankaissa on paljon mm. terran sävyjä, tummaa petroolia ja lilaa sekä luonnonläheisiä mutasävyjä syyskotiin. Myös aivan ihania villahuopia ja päiväpeittouutuuksia tulossa Pagunettelta.
Tervetuloa siis tutustumaan myymälään ja moikkaamaan muuten vaan =)
t. Susanna
tiistai 30. syyskuuta 2014
lauantai 9. elokuuta 2014
Paluu arkeen
Vielä on kesää jäljellä, mutta niin se vaan on, että koulujen alkaessa tuntuu siltä että kesä meni ja syksy tuli.
Asuntomessut järjestettiin tänä vuonna Jyväskylässä. Suurin osa messutaloista oli maltillisia perustaloja, joista varmasti moni rakentamisesta haaveileva sai hyviä vinkkejä. Itse viehätyin parista atrium-tyyppisesta pohjaratkaisusta, sellanen on ollut omallakin haavelistalla vuosia.
Tänä kesänä lomailtiin pienissä pätkissä, koska isäntä on tehnyt koko heinäkuun remonttia asiakaskohteessa, josta juttua myöhemmin.
On me sentään ehditty hiukan reissailemaankin siellä ja täällä, on sukuloitu itä-suomessa, käyty asuntomessuilla ja parissa kartanokohteessa.
![]() |
| Kankaisten Kartano Maskussa, kerrankin osuttiin paikalle aukiolopäivänä |
![]() |
| Louhisaari Askaisissa. Täällä on erinomainen lounaspöytä =) Ja tietty mielenkiintoinen on itse linnakin. |
![]() |
| Kemiössä. Kaikenlaiset ruukit ja vanhat tiilirakennukset on pakko kouluta, ovat vaan niin hienoja tällaset vanhat rakennukset ! |
Sisustuksissa ei ollut mielestäni mitään uutta ja mullistavaa tarjolla, tiukka musta-valkoisuus on vaihtunut liitoksi luonnonvärisen puun kanssa ja murrettuja mudan ja harmaan sävyjä näkyi edelleen paljon. Hillitty väriskaala on ihan jees, tykkään kyllä itsekin. Ammattisilmällä tarkasteltuna huomio kiinnittyi kivoihin yksityiskohtiin ja uusiin tuotteisiin, joista asuntomessut tarjoaa aina mukavan otoksen.
Tässä muutamia kuvia ihan randomisti napsittuna..
![]() |
| Ylellinen, hillitty makkari |
![]() |
| Kiva asetelma |
keskiviikko 4. kesäkuuta 2014
Porrasremontti valmis
Portaiden maalausremontti tuli valmiiksi, ja eteisaulasta tuli paljon valoisamman oloinen. Askelmat maalattiin kolmeen kertaan Betolux Akvalla ja askelmien reunaan asennettiin liukuesteeksi uritetut alumiinilistat ( Bauhausista löytyi sopivat).
![]() |
| askelmat ilman liukuesteitä |
![]() |
| liukuesteet antaa viimeisteltyä ulkonäköä ja turvallisuutta portaissa kulkemiseen |
torstai 29. toukokuuta 2014
Sisustusinhokit TOP-3
Tosi usein törmään sisustuskohteissa samoihin ongelmiin, joista halutaan päästä eroon. Valoisa ja vaalea koti on monen toivelistalla, ja tummuneet puupinnat ei vaan miellytä. Näin mutu-tuntumalla voisin laittaa kolmen kärkeen sisustusinhokkeina puun väriset mäntyportaat, tummuneet puun väriset paneelikatot ja kirsikka tai pyökki-keittiöt, joissa usein rungot ja avohyllyt on tummat ja ovet esim. vaniljan sävyiset.
Näille kaikille on onneksi jotain tehtävissä, maalilla saa yllättävän paljon aikaiseksi.
Tämän hetkisessä remonttikohteessa ollaan juuri mäntyportaiden kimpussa.
Suunnitteluapua kaivattiin portaiden ja seinän sävyn määrittelyyn sekä väliovien ja valaisinten valintaan, jotka myös vaihdetaan. Varsinaisesti ei siis sisusteta, mutta muutos eteisaulan ilmeessä on huomattava, kun portaat tulee valkoiseksi, väliovet uudistuu ja valaistus saadaan tehokkaammaksi.
Portaiden maalauksessa on aika iso työ, itsekin sen pystyy tekemään jos aikaa ja viitseliäisyyttä riittää. Ensin pinnat pestään maalipesulla ja hiotaan kevyesti, askelmat hiotaan kunnolla puhtaaksi. Sitten kaikki osat pohjamaalataan tartuntamaalilla ( esim. Otex), jonka jälkeen päästään pintamaalaukseen.
Tässä kohteessa maaliksi valittiin kaiteisiin ja reisipuihin Tikkurilan Empire, sävyksi F497, askelmat maalataan samalla sävyllä mutta Betolux Akvalla. Empire peittää hyvin ja levittyy kauniisti, sitä tarvittiin 3 kerrosta jotta lopputulos on hyvä.
Askelmat maalataan Betoluxilla, joka perinteisesti on hyvä maali myös lautalattiohin. Vesiohenteinen Akva kuivuu nopeasti ja on uudelleenmaalattavissa parissa tunnissa ja käyttökuiva seuraavana päivänä. Betoluxia täytyy laittaa 3-4 kerrosta jotta saadaan kunnon peittävyys.
Askelmat voi jättää myös puun väriseksi tai maalata eri sävyllä, työn kannalta helpoin on, kun kaikki osat on samaa sävyä.
Aika homma siis portaiden maalauksessa on, mutta sanoisin että on vaivan väärti ehdottomasti.
Kohde on työn alla parhaillaan, kuvia on vasta välivaiheista, joten laitan kuvat valmiista portaista myöhemmin.

| Lähtötilanne. Käsijohteet on jo irrotettu maalausta varten |
![]() |
| Askelmat vielä odottaa maalipintaa |
keskiviikko 14. toukokuuta 2014
Rakennushaaveita
Vaikka talo on valmis, niin eihän se suunnittelijan mieli koskaan lepää. Olen vuosikaudet haaveillut kesähuoneesta tai huvimajasta. Sellainen jossa voisi vapaa-aikoina loikoilla sisustuslehtiä lukemassa, kesällä se toimisi myös lämpimänä kasvihuoneena yrteille ja talvella majan voisi somistaa joulutunnelmaan. Juuri sellainen idylli siis joita aina lehdissä esitellään =)
Vanhoista ruutuikkunoista tehdyt romanttiset huvimajat on ihania, mutta ehkä tyyliltään hieman vääränlaisia meidän modernin talon pihalle. Tavoite olisi kuitenkin löytää sopivat kierrätysikkunat ja piirtää rakennus sitten niiden mukaan.
Valmiita sopivia mallejakin löytyy, mutta minusta juuri tässä asiassa kierrätys ja uusiokäyttö on SE juttu. Isäntä jo näytti vihreää valoa tälle haavelle, joten nyt on hyvä aika miettiä mallia ja metsästää ikkunoita.

| Jos asuisimme rannalla, tämä olis ihan unelma ! |
![]() |
| Tämä malli aika lähellä sitä mitä haetaan |
![]() |
| Eikä uima-allaskaan hullumpi olis ;-) |
![]() |
| variaatio edellisistä |
maanantai 28. huhtikuuta 2014
Koiraperheen huusholli
Meidän huusholliin on kotiutunut viikonloppuna uusi pieni perheenjäsen, koiranpentu nimeltään "Muusa", jonka myötä sisustuskin on laitettu toviksi ihan uuteen uskoon. Matot on kääritty rullalle pois käytöstä, sanomalehtiä löytyy lattioilta, pariin oviaukkoon on asennettu turvaportti ja lattioilla lojuu monenmoisia leluja. Ihan normi lapsiperheen elämää siis =) Ja tokihan uudelle tulokkaalle on hankittu sisustukseen sopiva peti ja oikeastaan puolet sohvastakin on maastoutunut lattialle, siinä on niin kiva köllötellä porukalla.
Meillä on aina ollut koira tai useampi, ja kun kodin materiaalivalinnoissa ottaa lemmikit huomioon, ei tarvitse huolehtia lattian tai sohvakankaan kestävyydestä.
Eikä aina tarvitse kaiken olla niin tip top, tällainen boheemi kausi tekee hyvää välillä itse kullekin ;-)
Tässäpä tämä sisustus-uudistuksen innoittaja itse; Muusa 7vko.

| Mamman pieni inspiraation lähde "Muusa" |
![]() |
| Muusa tykkää tyynyistä |
![]() |
| Omassa pesässä |
![]() |
| Olkkarin uusi kokoperheen "lounge", sankari itse unilla kaiken keskellä. |
tiistai 8. huhtikuuta 2014
Keittiön muodonmuutos
Kerrostaloasunnon keittiö koki täydellisen muodonmuutoksen. Muutos haluttiin toteuttaa aika pienellä budjetilla, joten vanha lattialaatta säilytettiin ja keittiötoimittajaksi valittiin Ikea. Seinät tasoitettiin ja maalattiin, aukkoa olohuoneen suuntaan suurennettiin, jolloin pieni keittiö saatiin osaksi olohuonetta ja väliin muodostui kätevä saareke. Seinän avaus tuo myös tilantuntua pieneen keittiöön. Remontin toteutti Rakennuspalvelu Rooma.
![]() |
| UUSI keittiö |
![]() |
| UUSI keittiö |
![]() |
| keittiö ENNEN |
![]() |
| keittiö ENNEN |
tiistai 11. maaliskuuta 2014
Uusvanha harrastus
Ollaan mieheni kanssa molemmat hurahdettu vanhoihin rakennuksiin ja kalusteisiin.
Tykätään kierrellä kaikenmaailman kartanoissa ym. vanhoissa kohteissa ja vanhat ja kuluneet kalusteet viehättää myös molempia. Itseäni viehättää erityisesti talonpoikais-huonekalut ja romuromanttiset kuluneet jutut, Kari taas on tykästynyt tyylikkäämpiin "sikarihuone" kalusteisiin.
Remonttien välissä ehtii kätevä isäntä nikkaroida kaikenlaista. Nyt on varastossa odottamassa kunnostusta oikein useampi löytö, kun sukulaiset oli heittämässä roskiin vanhan talonsa ullakolla lojuvia huonekaluja. Ehdittiin onneksi ne sieltä pelastamaan, ja nyt kunnostusta odottaa mm. pari päästä vedettävää sänkyä, muutama tuoli ja pikkupöytä. Löytyipä vanhan talon pihamaalta myös ehjä vanha viinipullo koreineen. Pullo koristaa nyt meidän olkkaria ja kori toimii oivana puukorina.
Ai, ja mihin nuo muut aarteet päätyvät ? Osa päätyy kyllä myyntiin, mutta jotkut taitaa jäädä odottamaan sitä meidän omaa "kartanoa" joka ehkä jonain päivänä vielä löytyy.. ;-)
Tässä työstetään sivustavedettävää sohvaa, josta maalamisen ja kunnostuksen jälkeen tuli oikein käyttökelpoinen.
Tässä tämä pullokori, aika nuhruinen oli lojuttuaan pihamaalla vuosikaudet. Hieno
vihreä pullo sieltä kuitenkin kuoriutui ja kori sai jäädä rustiikin ruosteiseksi.
Sitten vielä nämä tuolit. Aivan ihanat pinnatuolit löytyi vintiltä myös, sekä 5 kpl korkeaselkäisiä puutuoleja, jotka valkoiseksi maalauksen jälkeen on aivan salonkikelpoiset.
Tuolit on myynnissä Rooman verkkokaupassa Bellapuodissa.

lauantai 1. helmikuuta 2014
Messuilua
Viimeisen parin viikon sisään mahtuu kolmet sisustusmessut; Tukholman Formex, lahja-ja sisustusalan messut sisäänostajille, Forma Helsingissä joka on kuten Formex, mutta pienempi ja suppeampi ja Turun Rakentaminen ja sisustaminen-messut kuluttajille. Suunnittelijana "haistelen" messuilla trendejä ja katsastan tuoteuutuuksia. Formexissa oli edelleen vahvana trendinä nähtävissä industrial-henkinen tehdastyyli ja uusvanhat rustiikit kalusteet, joita oli todella monella tavarantoimittajalla tarjolla. Paljon näkyi myös kierrätyspuusta valmistettuja ja aidostikin vanhoja kalusteita, sekä muhkeita kartanohenkisiä isoja pöytiä, vitriineitä ja rustiikkeja kaapeja. Sisustuksessa onneksi voi jokainen toteuttaa omia mieltymyksiään, valinnan varaa löytyy niin minimalismin kuin runsaamman sisustuksen ystäville. Tässä kuvasatoa Formexista..
![]() |
| työpöytä idea ? |
![]() |
| kiva idea taulujen ripustukseen |
![]() |
| nyt IN- sinisen eri sävyt laventelista petrooliin |
![]() |
| järeä vanha pöytä ja eripariset tuolit- aika kodikasta=) |
![]() |
| kaikki mun lempisävyt samassa kuvassa |
![]() |
| Tosi runsasta ! Tämä pöytä vaatii jo kartanomaisen ruokailutilan.. voisin huolia kyllä;-) |
![]() |
| Värillistä lasia näkyi messuilla paljon |
![]() |
| industrial-henkeen myymälähyllyt syntyy rakennustelineistä |
torstai 2. tammikuuta 2014
Hyvää Uutta Vuotta !
Tätäkin kautta toivottelen oikein hyvää alkanutta vuotta 2014 !
Meillä arki alkoi heti joulun jälkeen kun isäntä aloitti uudessa remonttikohteessa.
Itse olen askarrellut rästitöiden parissa, esim. koittanut päivitellä Rooman kuvagalleriaa facebookkiin. "Joku" on varmasti käynyt sotkemassa tietokoneellani, koska kuvat eivät ole ihan järjestyksessä, vaan hieman joutuu haeskelemaan jotta löytää haluamansa =) Taidankin uudenvuoden lupauksena luvata itselleni, että tänä vuonna järjestän kaiken huolellisesti kansioihin.
No,kaikesta huolimatta homma alkaa olla voiton puolella ja pääsen keskittymään oikeisiin töihin. Mielenkiintoisia projekteja onkin työn alla; pari kylppäriä, uudiskohteen pintamateriaaleja ja keittiön muokkausta, kesämökin tekstiilejä jne.
Tässä muutama kuva joulun alla valmistuneesta remonttikohteesta.
Punainen on yksi perheen lempiväreistä, punaisia tekstiilejä oli jo ennestään, joten
niitä käytettiin edelleen uudesti sijoiteltuna. Samoin hyödynnettiin suurin osa vanhoista kalusteista.

| Wc:n kalusteet vaihdettiin. |
| Veski maalattuna |
| TV-huone ENNEN |
| TV-huone JÄLKEEN. Kaikki kalusteet ja tekstiilit on vanhoja, tuotu vain uusille paikoilleen |
| Tytön huone ENNEN |
| Tytön huoneeseen hankittiin uudet liukuovet |
| Ruskean seinän tilalle tuli kuviotapetti, tekstiilit uusittiin, kalusteet vanhoja |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)