Karin remonttikohteessa alkaa olla kohta valmista. Koko talo on saanut uudet maalit ja tapetit seiniin ja ensi viikolla asennellaan tekstiilit paikalleen.
Nyt on työn alla vielä pikkuvessa, josta täytyy oikein esitellä kuinka paljon ilme muuttuu aika pienellä muutoksella. Talon isäntäväki halusi ehdottomasti eroon
wc:n keltaisesta sävystä ja tilalle haluttiin hieman modernimpi kaluste.
Wc:n kaakeleita ei nyt lähdetty uusimaan, vaan tällä remontilla haetaan muutama lisävuosi ennenkuin talosta remontoidaan pesutilat ja wc kokonaan.
Vessan seinien keltainen alaosa pestiin maalipesulla, pohjustettiin Otexilla ja maalattiin kahteen kertaan Tikkurilan Luja himmeällä sävyllä Pro Grey 1917.
Maalin sävy toistaa vaaleamman laatan sauman sävyä ja lattiassa on myös
harmahtavat saumat, joten uusi maalattu kaakeli istuu mainiosti vanhoihin laattoihin. Lopputulos ei näytä maalatulta vaan ihan kaakelilta =)
Kalusteeksi tulee Ikean Godmorgon-sarjan wengen värinen allaskaluste ja peilikaappi jossa kiinteät led-valot.. laitan vielä kuvia valmiista toteutuksesta.
tässä veski ennen ja jälkeen maalauksen.
keskiviikko 4. joulukuuta 2013
sunnuntai 24. marraskuuta 2013
Miten syntyy hyvä maalausjälki ?
Ammattilaisen avulla tietenkin. Täytyy välillä muistaa kiitellä mahtavia yhteistyökumppaneitani, joiden avulla sisustusprojektit hoituvat sujuvasti ja työn jälki on laadukasta. Suunnittelussa huomioin tietysti myös toteutuksen kun on remonttikohteesta kysymys. On tärkeää, että asiakas saa tarvittavat tiedot ja ohjeet suunnitelman toteutukseen ja mieluusti suosittelen myös tekijöitä remontille, jos asiakas ei halua itse remonttiin ryhtyä.
Vuosien saatossa olen löytänyt muutaman hyvän remonttifirman joita uskallan suositella, joukossa tietysti oman mieheni yritys Rakennuspalvelu Rooma.
Alla olevissa kuvissa Kari on maalaushommissa juuri työn alla olevassa kohteessa Raisiossa. Ko.kohteessa haluttiin tehdä suht. kevyt ilmeen päivitys. Seinät maalataan ja tapetoidaan, tekstiilit uusitaan ja muutama kaluste menee vaihtoon.
Tässä kohteessa päädyttiin osa seinistä maalaamaan vanhan sileäpintaisen tapetin päälle, koska tapetit oli hyvin kiinni eikä paikattavia reikiä ollut. Työtunteja säästyy huomattava määrä verrattuna siihen kun tapetit poistetaan ja tehdään pohjatyöt kunnolla.
Maalamista pidetään yleensä helppona hommana. Niinhän se periaatteessa onkin, mutta hyvä maalausjälki ei synny ihan itsellään. Tässä muutama ammattilaisen vinkki kotimaalarille:
1. Hyvä pohjatyö on kaiken A ja O. Tasoita ja hio kolot ja kuopat ja varmista
tehokkaassa valossa että pinta on sileä.
2. teippaa huolellisesti katon rajat, listat ym. rajattavat kohdat ja suojaa lattia muovilla.
3. maalaa rajakohdat pienellä telalla tai pensselillä kahteen kertaan.
4. Poista teippi kosteana, kuivunut teippi voi repiä maalipinnan rikki.
5. käytä vain laadukkaita maaliteloja; halpahalliteloilla ei tule hyvää jälkeä ja säästö rahassa on vain muutaman euron.
6. käytä laadukasta pohjamaalia ja ennenkaikkea laadukasta pintamaalia.
Tikkurilan Harmony on meidän suosikki; peittää hyvin ja maalattu pinta on kauniin mattapintainen ja tasainen.
7. Maalaa seinä yhdellä vedolla ylhäältä alas asti, käytä jatkovartta. Älä siis hinkkaa telalla edestakaisin pientä aluetta. Muista käyttää tarpeeksi maalia. (kuivalla telalla jää epätasainen jälki).
8. Maalaa pinta aina kahteen kertaan, yksi kerta harvoin riittää jos maali on sävytetty.

torstai 7. marraskuuta 2013
Sisustuspuoti netissä
Olen ihan innoissani, kun pääsen taas pitämään "sisustuskauppaa".
Uusi verkkokauppa Bellapuoti mahdollistaa tällaisten pienten yritysten helpon tavan pitää verkkokauppaa ja on asiakkaalle tosi kiva ja kätevä kauppapaikka, josta löytyy paljon pientenkin yritysten ja käsityöläisten tuotteita.
Työskentelin ennen Roomaa sisustusliikkeessä ja Roomallakin oli jokunen vuosi sitten liiketila Turussa, joka toimi myös myymälänä. Kaikkea kaunista tavaraa on ihana laittaa esille ja kiva myydä, mutta käytännön ja ajanpuutteen vuoksi olen kuitenkin todennut nykyisen toimintatavan joustavimmaksi, siksi ei auta kuin haaveilla oikeasta sisustusputiikista.
Bellapuoti toimiikin nyt Rooman sisustuspuotina. Oman ompelimon tuotteita sieltä jo löytyykin. Lisäksi otan tosi mieluusti vinkkejä vastaan, millaisia tuotteita puotiin kaivataan ja mitä puuttuu markkinoilta tai ei kaupoista löydy. Kierrämme sisustusalan messuilla Euroopassa vuosittain, joten melkein mitä vaan pystytään tilaamaan kun joku keksii ehdottaa =)
Tästä linkistä pääsee Bellapuotiin shoppailemaan vaikka jouluostokset kätevästi kotisohvalta !
http://bellapuoti.com/

tiistai 22. lokakuuta 2013
Maisema kuin taulu
Olen kaipaillut kotiimme taulua josta löytyisi erilaisia terran, keltaisen ja kullan sävyjä. No niitähän löytyy luonnosta yllinkyllin näin syksyllä, joten ei muuta kuin kamera kainaloon ja metsälenkille. Meiltä reilun kilometrin päässä on Haunisten allas, josta löytyy aivan upea järvimaisema. Eipä uskoisi että kilometri toiseen suuntaan ollaan vilkkaassa Kuninkojan liikekeskittymässä. Näistä otoksista saattaa joku päätyä seinällekin..
torstai 3. lokakuuta 2013
Uutta Eijffingeriltä
Eijffingerin edustaja kävi tänään esittelemässä uudet kangas- ja tapettimallistot.
Moneen makuun löytyi kyllä taas vaihtoehtoja. Poimin Rooman valikoimiin muutaman uuden tapettikirjan joista löytyy skandinaavisen hillittyä värimaailmaa ja kivoja kuoseja mm. romanttisemman tyylin ystäville, näitä on meillä aiemmin ollut hieman huonosti tarjolla. Kankaitakin tulee lisää, ihanuuksia ei voi olla tilaamatta vaikka joudun jo kohta valtaamaan kangasmalleille osan vaatehuoneesta :)
Tässä kurkistus uutuuksiin, ovat meillä piakkoin.

| ihastuttavat pehmeät roosan ja sinisen sävyt löytyy sekä tapeteista että kankaista. Yhdistyvät loistavasti murettuihin "mutasävyihin". |
| Ornamenttikuosit jatkaa suosiotaan, uutuuksissa pehmeitä värisävyjä ja hillittyjä kontrasteja. |
maanantai 30. syyskuuta 2013
Inspiraatiomatkalla Hesassa
Suunnittelutyö on toisinaan aika yksinäistä puurtamista. Siksi onkin varsin virkistävää tavata muita suunnittelijoita ja tuote-edustajia. Tänään suuntasimme suunnittelijaystäväni kanssa kohti Helsinkiä ja kävimme katsastamassa tuoteuutuuksia mm. Lauritzonilla. Lauritzonilla on aina esillä uusimmat herkut ja uudet kuosit näkee sovellettuna valmiisiin tuotteisiin. Tässä kuvasatoa Lauritzonin showroomista. Näistä kaikista uutuuskankaista löytyy mallihenkarit Roomasta.
Reissulta löytyi myös muutama mielenkiintoinen mattouutuus. Matoissa löytyy nyt paljon hauskoja struktuuripintoja; neuletta, nahkasuikaleita ja erilaisia kudontatekniikoita. Pitkänukkaisten ryijymattojen rinnalle on nyt selkeästi nousemassa ylellisen oloiset sileät matalanukkaiset vaihtoehdot. Näistäkin uutuuksista mallit meillä piakkoin.
| Ihana uusi rento sametti |
| Tuolin verhoilu Folklore 452-kangas |
| Farkkufiilistä. Tyynyissä mm. Caledonia, lattiatyynyt Folklore |
| Tyynyt Ikat-kankaasta |
| pyöreä rahi Knit, kantikas Caledonia ja iso rahi Bouvet |
| Ihana neulemainen matto ! |
Reissulta löytyi myös muutama mielenkiintoinen mattouutuus. Matoissa löytyy nyt paljon hauskoja struktuuripintoja; neuletta, nahkasuikaleita ja erilaisia kudontatekniikoita. Pitkänukkaisten ryijymattojen rinnalle on nyt selkeästi nousemassa ylellisen oloiset sileät matalanukkaiset vaihtoehdot. Näistäkin uutuuksista mallit meillä piakkoin.
sunnuntai 29. syyskuuta 2013
Vuoden se vei..
Talon rakentaminen nimittäin. Viikonloppuna tehtiin viimeisiä pihan täyttöjä ja autotallikin on ovea vaille valmis. Ekassa kuvassa tilanne viime syksynä, jälkimmäiset kuvat napsin eilen.Ensi kesään jää vielä pihan asfaltointi ym. viimeistelyä, mutta muuten urakka alkaa onneksi olla voiton puolella.
Pihakin on nyt valmis talven tuloon (toivottavasti ei ihan vielä tule !). Istuttelin ruukkuihin callunoita ym. talven kestäviä ja laittelin lyhtyjä molemmille terasseille.
Nyt alkaa olla oikein kotoilu-kelit. Ihanaa sytytellä lyhdyt pihalle ja nauttia sisällä takkatulen lämmöstä. Onneksi Uuno-koiranen huolehtii ettei mamma unohdu pelkästään sohvan pohjalle =)

keskiviikko 25. syyskuuta 2013
Tekniikan ihmeitä
maanantai 23. syyskuuta 2013
Facebook kilpailu
Nyt kannattaa käydä tykkäämässä Rooman facebook-sivuista. Arvon tykkääjien kesken lyhtysetin kun tykkäyksiä koossa 100 ! Lyhdyt käy ulko ja sisäkäyttöön, isoimman kork. n. 65cm. Voittaja voi noutaa palkinnon meiltä "Roomasta" tai lähetän matkahuollolla. Facebook sivuille pääset Rooman kotisivujen etusivulta tai alla olevasta linkistä.
https://www.facebook.com/pages/Sisustustoimisto-Rooma/227155387327708?ref=hl

sunnuntai 22. syyskuuta 2013
Habitare
Mitä uutta Habitaressa tänä vuonna ? Moni kalustevalmistaja on tuonut valikoimiinsa kantikkaiden peruspöytien ja sohvien rinnalle keveämpiä malleja, joiden muotoilussa on viittauksia mm. 50-luvun muotoiluun. Pöytien rakenne on tolppajalkaista keveämpi, jalat kääntyvät ulospäin ja materiaaleissa korostuu aito puu. Tästä esimerkkinä vaikka Pohjanmaan kalusteen uusi Retro-sarja.
Tällä hetkellä sisustuksessa tuntuu olevan vallalla kaikenlainen vintage, retro ja mummon vintiltä löytynyt muotoilu. Uutta ja vanhaa voikin huoletta sekoittaa keskenään ja hauskasti uusista tuotteista löytyy jotain vanhaa uudelleen muotoiltuna. Tarjonnasta löytyy valikoimaa yhtälailla graafisen riisutun linjan ystäville kuin runsaamman ja romanttisemman linjan kannattajalle.
Valaisimia joka lähtöön löytyy nyt todella paljon. Kupumaisia tehdastyylisiä valaisimia näkyy edelleen runsaasti ja myös valaisimissa näkyy em. retrohenkisyys.
Kupari on myös tehnyt uuden tulemisen, ja sopiikin loistavasti yhteen musta-valkoisen "värittömän" sisustuksen kanssa.
Liitutaulupinta tuntuu olevan myös kovasti suosittu edelleen. Liitutaulun voi toteuttaa liitutaulumaalilla, tarralla, irtotauluna tai liitutauluna voi toimia keittiön kaapin ovet, kuten tässä Isku-keittiöiden kuvassa.
Oma suosikkini messuilla oli Balmuirin näyttävä osasto. Balmuirin tuotteissa yhdistyy klassinen tyyli selkeisiin linjoihin ja tuotteet ovat todella ylellisen oloisia. Ihanan pehmeät ja hillityn väriset pellavalakanat on kyllä ihan pakko saada omaankin kotiin.

| Jotain retroa on tässäkin Hakoilan uudessa sohvamallissa |
| Ihan ehta 50-luvun keittiö puusepänliikkeen toteuttamana |
| Uusi ja vanha muotoilu yhdistyy hauskasti tässä nojatuolissa- ja entäs väri ? Persikka taitaa olla seuraava trendiväri ? |
Valaisimia joka lähtöön löytyy nyt todella paljon. Kupumaisia tehdastyylisiä valaisimia näkyy edelleen runsaasti ja myös valaisimissa näkyy em. retrohenkisyys.
Kupari on myös tehnyt uuden tulemisen, ja sopiikin loistavasti yhteen musta-valkoisen "värittömän" sisustuksen kanssa.
Liitutaulupinta tuntuu olevan myös kovasti suosittu edelleen. Liitutaulun voi toteuttaa liitutaulumaalilla, tarralla, irtotauluna tai liitutauluna voi toimia keittiön kaapin ovet, kuten tässä Isku-keittiöiden kuvassa.
Oma suosikkini messuilla oli Balmuirin näyttävä osasto. Balmuirin tuotteissa yhdistyy klassinen tyyli selkeisiin linjoihin ja tuotteet ovat todella ylellisen oloisia. Ihanan pehmeät ja hillityn väriset pellavalakanat on kyllä ihan pakko saada omaankin kotiin.
perjantai 20. syyskuuta 2013
Ompelupäivän satoa
Välillä ehdin itsekin tarttumaan ompelukoneeseen, vaikka suurimman osan verhoista tekeekin luotto-ompelijani Anne. Tänään tekaisin kasan tyynyjä toimiston piristeeksi ja tuunasin asiakkaan laskosverhon uuteen uskoon.
Asiakkaan poika oli jo kasvanut ulos nalleverhoista ja tilalle haluttiin reipas raitakangas, joka menee vaikka kuinka pitkään eikä ole lapsen ikään sidottu. Kankaaksi löytyi Blendworthin Blazer Stripe 6, jossa onkin aika ihana turkoosin ja vihreän väriyhdistelmä.
Laskosverhoista pystyy hyödyntämään vanhan mekanismin kokonaan, järkevää ja ekologista =).

| vanhat mekanismit talteen |
| uusi raitalaskari |
| tyynykankaat Lauritzonilta; Bubble, Baseline, Ikat ja Lubiana |
| tuotemerkki-piste i:n päälle =) |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)