perjantai 14. joulukuuta 2012

Joulu on jo ovella

Pakko myöntää, olen todella jouluihminen. Kaivelen lyhdyt ja kynttilät esiin jo lokakuussa ja glögi ja piparit löytää tiensä ostoskoriin heti kun ilmestyvät kauppoihin =) Nyt saa onneksi jo virallisestikin joulufiilistellä. Parasta joulussa onkin valmistelu ja odotus. On ihanaa koristella koti kauniiksi ja nauttia pimeistä illoista kynttilänvalossa torkkupeiton alla.

Työssäni Joulu ei ole erityisen kiireistä aikaa, mutta verhotilauksia toimitellaan ja asennellaan ahkerasti. Jouluksi moni haluaa remontin tai uuden talon valmiiksi, ja joulusta voi tulla aikamoinen stressinaihe. Sisustusvinkkinä voisin todeta, että joulu tulee vähemmälläkin kuuraamisella. Perus-siivous riittää, kun karsitaan turhat tavarat pöydiltä ja hyllyiltä, tuodaan tilalle jouluisia kukkia, kynttilöitä ja herkkuja. Jouluvaloja voi asetella lyhtyihin ja purkkeihin ja runsaasti kynttilöitä ympäri huushollia. Muut valot himmennetään eikä kukaan huomaa, ettet ole ehtinyt kuurata ikkunoita ja ovenpieliä ;-)
kaunista, pehmeää, kodikasta valoa

viime vuonna joulukuusi oli aika täydellinen;
 aito tietysti, tuuhea ja vain hillitysti valkoisia koristeita.

Joulupöydän kattauskokeilua.. viime vuonna pinkkiä,
tänä vuonna taidan laittaa valkoista ja ripauksen punaista.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Laattaostoksilla

Aina ei ole oman kodin sisustaminen helppoa suunnittelijallakaan. Viime päivinä olen kolunnut laattakauppoja ahkerasti. Etsinnässä ja mietinnässä on tietysti olleet oman talon laatoitukset. Kamalaa kun kaikista hienoista vaihtoehdoista täytyy valita vain yksi !
Tyyli ja värimaailma on toki selvä, mutta aika monta vaihtoehtoa on silti mietinnässä ja budjettikin täytyy pitää mielessä.. nämä joka rakentajalle tutut ongelmat siis.
Itse tykkään kovasti luonnonläheisistä väreistä ja aidon tuntuisista materiaaleista. Turha kikkailu ei ole tarpeen, mutta jotain pientä ekstraa ja luksustakin saa olla..
Laatat saatiin lopulta valittua ja tilattua, tässä muutama "arvonnan kohteena "olleista =)

Pukkilan upeat Exo-laatat oli pitkään ykkösvaihtoehto

pirteää punaistakin tuli harkittua


välillä mietin ihan koko harmaatakin vaihtoehtoa 



 
kerman ja maitokahvin sävyt on myös ihania !

maanantai 5. marraskuuta 2012

Oma projekti

Omassa rakennusprojektissamme on päästy kivaan vaiheeseen; nyt näkyy jo jotain konkreettista ja talo on ihan oikeasti olemassa. Talo saapui syyskuun lopulla elementteinä Jetta-talojen tehtaalta, ja nyt alkaa ulkopuoli olla melko valmis. Urakoitsijan toimesta projekti etenee mukavan rivakassa tahdissa, ja vuodenvaihteessa päästään vihdoin tekemään sisustustöitä.
Tätä vaihetta tietysti odotan kovasti ja kevättä, jolloin päästään muuttamaan ja laittamaan pihaa kuntoon.
Taloon tulee myös Rooman uusi toimisto. Olemme sitten aivan Raision Kuninkojan ja Haunisten kauppakeskittymän tuntumassa, ja kaikenlaisia suunnitelmia on uusien toimitilojen myötä kehittelyn alla, mutta palailen näihin sitten kevväämmällä =)





toistaiseksi näyttää paremmalta paperilla

tiistai 4. syyskuuta 2012

UUSIA VALAISIMIA


Olen saanut edustuksiimme pari uutta valaisintoimittajaa. Lundia-valaisimet ja SL-designin Helmi-valaisimet, joita on nähty mm. asuntomessuilla. Molemmat edustavat suomalaista muotoilua ja sopivat monenlaisiin kohteisiin. Kivasti näissä myös jotain perinteistä uudessa muodossa.

Helmi Pöytävalaisin
Lundia Soihtu lattiavalaisin
 


Lundia Loiste kattovalaisin
 


Helmi-kattovalaisin



maanantai 3. syyskuuta 2012

KANGAS UUTUUKSIA

Tänä syksynä Pagunetten uusi mallisto on erityisen upea. Pagunette-gruppen-mallistoon kuuluvat Diva-home kankaat ja uusi Moflin-mallisto. Kaikilta em.merkeiltä tulossa upeita uutuuksia; Pagunettelta kivoja printtikuoseja kuten aina, Diva-homelta näyttäviä luksus-kankaita, joissa tosi kauniita luonnonläheisiä sävyjä. Moflinilta kodikkaita kuoseja, villaa ja pellavaa. Uudet mallihenkarit saapuvat syyskuun aikana, tervetuloa ihastelemaan !





torstai 30. elokuuta 2012

KUULUMISIA

Blogista voisi päätellä, että roomassa on eletty hiljaiseloa, mutta onneksi asia on päinvastoin. Kiirusta ja projekteja on riittänyt, joten blogipäivitykset ovat unohtuneet..koitan kuitenkin ryhdistäytyä tässä asiassa =)

Tämä kesä on tuntunut kuluvan tosi vauhdilla. Kesään on mahtunut mielenkiintoisia asiakasprojekteja, valaistuskurssia Hesan suunnalla ja olemme päässeet pitkällisen lupaprosessin jälkeen aloittamaan myös oman talon rakennusta. Tästä projektista seuraa juttua ja kuvia myöhemmin, jahka pääsemme monttuvaiheen ohi, ja saa kuviin jotain muutakin kuin kuopan ja kasan sepeliä.

Kesäretket tänäkin kesänä suuntautuivat asuntomessupaikkakunnille Tampereelle ja Lappeenrantaan, jossa poikettiin loma-asuntomessuilla ja tutustuttiin hienoon vanhaan Imatran valtionhotelliin. Minusta on ihanaa kierrellä vanhoja kartanoita ym. historiallisia rakennuksia ja ihastella entisajan käsityöläisten kädenjälkiä. Aina niistä jää myös ajatuksi ja ideoita "takataskuun" oman työn avuksi.

Asuntomessuilla Tampereella tänä vuonna nähtiin paljon erilaisia betonisia ja teollisuushenkisiä pintoja ja sisustuksia. Aika riisuttu ja karu linja tuntui olevan vallalla monessa kohteessa. Itse en niin kovin innostunut ole noin karsitusta sisustuksesta, vaikka selkeästä pidänkin, mutta mukavia yksityiskohtia, uutuuksia ja pieniä ideoita messuilla aina tulee vastaan.

Tässä hieman kuvasatoa messuilta. Hannasin sisustama kohde viehätti maanläheisellä värimaailmallaan ja kodikkaalla tunnelmalla.





Epäsuorasta ja piilotetusta valaistuksesta näkyi messuilla monenlaisia toteutuksia, tässä pari


 
 
pari ideaa vessaan. Ihana tuo keltainen tehosteväri !
 



kuviin tarttuneita yksityiskohtia.. hauska idea keittiön välitilaan tuo metallilevy.
Ihanat roosat Koko-astiat löytyy myös meidän astiakaapista =)




 
 
Kiva idea sängynpäädyksi.



                                              Loft-henkistä hiertopintaa