torstai 2. tammikuuta 2014

Hyvää Uutta Vuotta !

Tätäkin kautta toivottelen oikein hyvää alkanutta vuotta 2014 ! 
Meillä arki alkoi heti joulun jälkeen kun isäntä aloitti uudessa remonttikohteessa.
Itse olen askarrellut rästitöiden parissa, esim. koittanut päivitellä Rooman kuvagalleriaa facebookkiin. "Joku" on varmasti käynyt sotkemassa tietokoneellani, koska kuvat eivät ole ihan järjestyksessä, vaan hieman joutuu haeskelemaan jotta löytää haluamansa =) Taidankin uudenvuoden lupauksena luvata itselleni, että tänä vuonna järjestän kaiken huolellisesti kansioihin. 
No,kaikesta huolimatta homma alkaa olla voiton puolella ja pääsen keskittymään oikeisiin töihin. Mielenkiintoisia projekteja onkin työn alla; pari kylppäriä, uudiskohteen pintamateriaaleja ja keittiön muokkausta, kesämökin tekstiilejä jne.

Tässä muutama kuva joulun alla valmistuneesta remonttikohteesta.
Punainen on yksi perheen lempiväreistä, punaisia tekstiilejä oli jo ennestään, joten
niitä käytettiin edelleen uudesti sijoiteltuna. Samoin hyödynnettiin suurin osa vanhoista kalusteista.
Wc:n kalusteet vaihdettiin.

Veski maalattuna




 



TV-huone ENNEN
TV-huone JÄLKEEN.
Kaikki kalusteet ja tekstiilit on vanhoja,
tuotu vain uusille paikoilleen



Tytön huone ENNEN
Tytön huoneeseen hankittiin uudet liukuovet
Ruskean seinän tilalle tuli kuviotapetti,
 tekstiilit uusittiin, kalusteet vanhoja