perjantai 20. elokuuta 2010

Messuilua

Alan messuja on tullut kierrettyä ahkerasti. Kesälomalla poikkesin asuntomessuilla, viikko sitten Tukholman Formexissa ja tänään Helsingissä Forma-messuilla. Messuilla on mukava kierrellä, näkee uutuudet ja trendit kerralla ja aina löytyy myös kivoja uutuuksia oman toimiston tuotevalikoimaan. Sisustustavaran kohdalla on pakko pitää pää kylmänä, ihanuuksia ei parane sortua tilaamaan, kun ei ole myymälää enää, mutta tosi hyviä kangasuutuuksia on myös löytynyt. Paljon uusia kuoseja on tullut tilattua myös vakitoimittajilta Pagunettelta ja Lauritzonilta, osa on jo saapunutkin. Vielä on parin viikon päästä Habitare messut, josta odotan löytäväni ainakin mielenkiintoisia valaisimia.

Mukavaa syksyn alkua ja tervetuloa hypistelemään uusia ihania kankaita !

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Loma-ajat

Olen lomalla 10.7.-25.7.
Loma-aikana minut tavoittaa sähköpostilla:
susanna@sisustustoimistorooma.fi

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Keväistä tiedotetta

Kevät on mennyt vauhdilla mielenkiintoisten projektien parissa, kiitos siitä ihanat asiakkaani !
Tässä vaiheessa kevättä muistuttelisin verhojen ja muiden tekstiilien tilausajoista. Kevään juhlat teettävät pientä ruuhkaa ompelimon puolelle, niinpä verhojen ym. tekstiilien toimitusaika on n. 4-5vko tilauksesta.

Nyt onkin oikea aika miettiä kesäkodin sisustusta. Nyt on kankaissa paljon ihania raikkaita värejä, raitaa ja muodikasta pallokuosia.. juuri sopivia kesäiseen kotiin tai mökille ! Tässä pari kuvaa uutuuskankaista inspiraation lähteeksi =)







lauantai 13. helmikuuta 2010

Olemme muuttaneet

Niin on ollut haipakkaa, että blogin päivityksetkin unohtuneet.
Käsityöläiskadulla pidetty muuttomyyntiä ja toista toimistoa remontoitu. Vihdoin alkaa olla valmista, ja siirrymme uusiin tiloihin 15.2. alkaen os. Satamakatu 14, ; viehättävä vanha kivitalo Turun linnaa vastapäätä.
Palvelut ja tuotteet säilyvät ennallaan, liiketilan lopetuksen myötä meillä ei ole enää aukioloaikoja, vaan olen tavattavissa aina sovittaessa ( myös iltaisin ja viikonloppuisin).

Tervetuloa poikkeamaan !